28.8.2012 Kyrö – Nikkaluokta
Auto startattiin Klo 17.40 kotiovemme edestä Tampereen, Jyväskylän ja Oulun kautta kohti Kiirunaa, josta edelleen Niktaluoktaan. Reput oli pakattu viikonloppuna ja viimeiset varusteet, teltta ja makuupussi hankittu perjantaina. Yöpyminen ja keittovehkeet testattiin vielä pihamaalla perjantain ja lauantain välisenä yönä. TomTom arvio matka-ajaksi 14h22min Kiirunaan, kiirunasta vielä 64 kilometriä Nikkaluoktaan, joten rapiat 15 tuntia siis asuntoautolla ennen kuin reput saadaan ottaa selkäämme. Ilman vesiä reput painoivat 23kg ja 20kg. Mentiin ajorytmillä 2h+2h+1h+1h. Ilman suurempia taukoja ajeltiin 510km. Ja yöpyminen onnistuu, kun vain pysäköi matkailuneuvon.
29.8.2012
Vanhuksella toimii sisäinen herätyskello, joten ratin taakse kello 6. Kova hinku olisi jo päästä perille. Valtterin heräiltyä, pysäköimme puuron ja kahvinkeiton ajaksi P-paikalle. Matka kuitenkin jatkuu, aamiainen syödään ajonaikana, vuorotellen kuski välillä vaihtaen. Aamu on Suomen puolella aurinkoinen, mutta rajaa lähestyttäessä kovasti pilvistyy. Ensimmäinen poro klo 12:15 lähellä Gällivaaraa. Vihdoin olemme Niktaluoktassa ( kello 15:00). Autossa vielä jauhellihapihvit ja perunat. Parkkimaksut sunnuntaihin saakka 80Skr.
Reput selkään, lähtöportilla kuva ja matkaan.
Ensimmäiset sadat metrit on sade ja vaeltajat sotkeneet melkoiseksi mutavelliksi. Polku muuttuu kuitenkin kuivemmaksi melko pian. Ura on leveää, polun pinta kovaa, välillä tasainen, toisaalla isojen kivien muhkuroima.
30.8.2012 Kebnekaisen
huipulle
Vettä ripsottaa, kun heräämme klo 7.00 (ruotsin aika). Muutama vaeltaja kulkee
telttamme ohitse kohti Kebneä johtavalla polulla. Muutama sanan vaihto ja teemme
nopean päätöksen lähdöstä huipulle. Keli on sateinen ja pilvet ovat matalalla. Aina
on mahdollisuus kelin selkenemiseen vielä iltapäiväksi, mutta päiviä retken
toteuttamiseen on vain tämä ja huominen.
Päivärepun pakkaaminen, mukaan syötävää ja lämmin vaihtopaita ja vaihtokintaat ja jääraudat, GPS ja pieni kamera. Vain kaikista välttämättömin , ei turhaa painoa eikä varmuuden varalle. Aamupuuron jälkeen klo 8.00 matkaan. Kartta vielä taskussa, kun ohitamme alkumatkasta Västra leden kyltin ja jatkamme matkaa väärälle polulle laaksossa. Kohta kuitenkin epäilys oikeasta suunnasta kalvaa mieltä ja kaivan kartan taskusta. Voi sitä naurua, kun tajuamme Västra ledenin kyltin. Tilanne on kuitenkin korjattavissa ilman suurempaa mutkaa ja nousemme matalan kasvillisuuden seassa ylempänä rinteen reunalla kulkevalle uralle. Muutama joen ylitys ja saavumme joelle jonka vasemmalla puolella kohoaa jyrkkäseinämäinen Tuolpagorni (1662m).
Tämä virta ylitetään ylempänä, tässä
kuitenkin juodaan ja täytetään pullot. Kapuaminen ylöspäin alkaa, jyrkänne vasemmalla
ja siellä alhaalla kohisee tuo äskeinen virta. Paikoin virran uomassa paksulti
lunta ja jäätä. Toteamme heti alkuun sauvojen tuoman avun vielä
helppokulkuisella, mutta nopeasti nousumetrejä tuovalla polulla. Polun
muuttuessa yhtenäiseksi louhikkoiseksi alueeksi toteamme olevan yhtenäisen
pilviverhon sisällä. Seuraamme harvakseltaan punaisin merkein merkityllä
uralla. Kohtaamme taukoa pitävää kaksi miestä, joista toinen on iäkkäämpi.
Tutkivat karttaa ja puhuvat. Virran kohina peittää keskustelun. Herkistän
korviani ja varmistan heidän olevan suomalaisia. Kyselen heidän aikomuksistaan
mennä huipulle, sinne heidänkin matkansa on. Jatkamme matkaamme ja katsomme
peräämme noita kahta isä ja poika systeemiä. Näyttää olevan melkoisen raskaat
kantamukset. Kovia ovat, jos noilla menevät. Valtteri huomaa joen toisella puolella
punaiset merkit, jo muutamia vuosia sitten virran huuhtoman sillan kohdalla,
jäljellä on vinossa makaava betoni paasi. Tästä kohtaa ylitys ei ole kuitenkaan
mahdollista. Menemme ylemmäs virtaa, josta ylitys onnistuu turvallisemmin.
Kadotamme kuitenkin merkityn uran, mutta uskomme sen löytyvän, jollain
käsittämättömällä tuurilla myöhemmin. Pilvessä näkyvyyttä eteenpäin on vain
ehkä 10 – 20 metriä.
Olemme 1710 metriä korkean vuoren kainalossa, ymmärtämättä sitä, että ylös on pitkä, jyrkkä kivinen tie. Kuljemme rinteen suuntaisesti polkua etsiskellen, tutut suomalaiset edempänä ja alempana. Ovat ylittäneet virran ylempänä. Kartta käteen ja tutkiskelua, täällä jossain sen pitäisi mennä. Olen tulkinnut korkeuskäyriä hieman nurinkurisesti. Jatkamme nyt jyrkemmin ylöspäin Valtteri keulilla. Ihmisen tekemiä uria alkaa löytyä sieltä täältä. Pidetään Valtteri keulilla, kun tuntuu löytävän polut näillä pilvisillä rinteillä. Jatkamme yhtä noista urista ylöspäin. Sauvat tehokkaassa käytössä jokaisella ponnistuksella, isompaa ja pienempää lohkaretta ja kiveä, jokainen niistä kuitenkin irtonainen. Vesi virtaa osassa uraa alaspäin. Punaiset merkit löytyvät, ne tuovat heti varmuutta tässä sokkoleikissä ylöspäin. Me menemme ylös. Ylitämme loivemmassa kohdassa ensimmäisen yhtenäisen lumialueen poikittain. Tämän jälkeen etenemme loivasti kohti jyrkempää rinnettä. Oikealla jäätä, vasemmalla sileä kallio, näiden välissä irtolohkareita ja soraa, tästä polku menee. Jyrkänteen laella hieman tasaisemmalla osuudella Valtteri huomaa liikettä kivien välissä. Valkoinen, mustaviiruinen pyyn kokoinen lintu, seurassaan kolme muuta kaverusta kiiruhtavat edeltämme pois.
Päivärepun pakkaaminen, mukaan syötävää ja lämmin vaihtopaita ja vaihtokintaat ja jääraudat, GPS ja pieni kamera. Vain kaikista välttämättömin , ei turhaa painoa eikä varmuuden varalle. Aamupuuron jälkeen klo 8.00 matkaan. Kartta vielä taskussa, kun ohitamme alkumatkasta Västra leden kyltin ja jatkamme matkaa väärälle polulle laaksossa. Kohta kuitenkin epäilys oikeasta suunnasta kalvaa mieltä ja kaivan kartan taskusta. Voi sitä naurua, kun tajuamme Västra ledenin kyltin. Tilanne on kuitenkin korjattavissa ilman suurempaa mutkaa ja nousemme matalan kasvillisuuden seassa ylempänä rinteen reunalla kulkevalle uralle. Muutama joen ylitys ja saavumme joelle jonka vasemmalla puolella kohoaa jyrkkäseinämäinen Tuolpagorni (1662m).
Olemme 1710 metriä korkean vuoren kainalossa, ymmärtämättä sitä, että ylös on pitkä, jyrkkä kivinen tie. Kuljemme rinteen suuntaisesti polkua etsiskellen, tutut suomalaiset edempänä ja alempana. Ovat ylittäneet virran ylempänä. Kartta käteen ja tutkiskelua, täällä jossain sen pitäisi mennä. Olen tulkinnut korkeuskäyriä hieman nurinkurisesti. Jatkamme nyt jyrkemmin ylöspäin Valtteri keulilla. Ihmisen tekemiä uria alkaa löytyä sieltä täältä. Pidetään Valtteri keulilla, kun tuntuu löytävän polut näillä pilvisillä rinteillä. Jatkamme yhtä noista urista ylöspäin. Sauvat tehokkaassa käytössä jokaisella ponnistuksella, isompaa ja pienempää lohkaretta ja kiveä, jokainen niistä kuitenkin irtonainen. Vesi virtaa osassa uraa alaspäin. Punaiset merkit löytyvät, ne tuovat heti varmuutta tässä sokkoleikissä ylöspäin. Me menemme ylös. Ylitämme loivemmassa kohdassa ensimmäisen yhtenäisen lumialueen poikittain. Tämän jälkeen etenemme loivasti kohti jyrkempää rinnettä. Oikealla jäätä, vasemmalla sileä kallio, näiden välissä irtolohkareita ja soraa, tästä polku menee. Jyrkänteen laella hieman tasaisemmalla osuudella Valtteri huomaa liikettä kivien välissä. Valkoinen, mustaviiruinen pyyn kokoinen lintu, seurassaan kolme muuta kaverusta kiiruhtavat edeltämme pois.
Polulla tulee alaspäin kulkeva seurue, tiedustelen
ruotsalaisilta kävivätkö huipulla. Kertoivat kääntyneen tämän vuoren laella
näkyvyyden olessa niin huono. Pidämme tauon ja alaspäin tulee vielä nuori
pariskunta, kyselee vointiamme kohteliaasti. Hengitys muuttuu hieman
raskaammaksi korkeuden vaikutuksesta, ei paljon, mutta huomioimme asian.
Tulemme
huipulle, korkeutta 1700m, joka puolella kulkijoiden kasaamia kivipaaseja. Näky
on kolkon aavemmainen, joka askeleella sumun sisästä astuu joukko uusia
eripituisia kivimiehiä. ”Onkohan tällä vuorella lumimiestä?” Jokaisella
vuorella on omansa, vastaan siihen. Yritämme löytää merkatun reitin sillä 200m
laskeutuminen laaksoon pilvessä on varmasti yhtä haastavaa kuin pilvessä
nouseminenkin. Lumessa ei ole erottunut huipun jälkeen enää tuoreita jälkiä.
Toteamme olevamme ainoat reitillä tästä eteenpäin. Välillä pilveen tulee
laajempi aukko ja näemme hetkittäin paremmin, yritämme hyödyntää tämän minuutin
kestävän tilaisuuden kuvaamiseen. Laakson pohjalla on laaja yhtenäinen,
vaeltajan painon kannatteleva lumikenttä. Mukavaa rentouttavaa kävelyä kivikon
sijaan. Seuraamme punaista merkistöä vastarinteelle ja viimeinen yhtenäinen nousu
1500 metristä 2100 metriin alkaa. Lumi alkaa peittämään yhtenäisemmin rinnettä.
Välillä jalka putoaa lumipeitteen läpi kivien koloon. Sauvoihin tukien etenemme
punaisia merkkejä tarkkailen, jotka kiviin maalattuina ovat osaksi peittyneet
valkoisen vaipan alle.
Odottamatta 1983 valmistunut ja 2005 remontoitu Nya Topstugan ilmestyy sumun sisästä 10 metriä meitä ylempänä. Olemme tulleet vauhdilla tai ajantajumme on mennyt. Astumme sotkuiseen majaan, jonka ulko-ovi on jäänyt sulkematta. Sisällä talon mittainen eteistila, jossa lojuu jätettä. Lasisen välioven kautta parinkymmenen neliöiseen laudalla verhoiltuun tilaan. Lattialla yksinäinen kenkä, muutama sukka ja käärepapereita, seinustalla leveä laveri ja valkoinen kaappi. Ikkunan edessä pöytä, joka täynnä matkalaisten tekemiä kaiverruksia. Harmittaa moinen siivottomuus. Nopeasti takit pois, jos vaikka hien ja sateen kastelema paita hieman kuivuisi. Ruisleivät ja ½ levyä tummaa suklaata katoavat suihimme. Fleecet alle ja märät takit päälle. Märissä kengissä kylmyys tunkeutuu varpaisiin.
Nyt kiireesti liikkeelle, jotta lämpö
palautuu. Seuraavaksi Gamla stugan. Nya ja Gamla stuganin välissä on pitkiä
rautatolppia, joiden päissä metalliset nuoliviitat osoittamassa kohti Nya stugania.
Gamla stuganin jälkeen jatkan tolppien seuraamista. Yhtäkkiä huomaan edessäni
jyrkänteen reunan, onneksi näkyvyyttä sen verran, että huomaan sen ajoissa.
Takaisin Gamla stuganille ja Valtterin opastuksella oikealle reitille ylöspäin.
Lunta on paljon 100 metriä ylempänä. Tuuli yltyy ja puuskissa pystyssä
pysyminen on jo hankalaa. Tulemme yhtenäiselle lumikentälle, sataa jäätä ja
näemme edessämme pelkkää valkoista. Pysähdymme neuvotteluun matkan
jatkamisesta. Näkyvyyttä ei ole tai oikeastaan kiintopisteet puuttuvat, missä
on maassa ja ilmassa olevan lumen raja. Tuuli puhaltaa voimakkaasti lahkeet ja
takki lepattavat tuulessa. Pilvi raottuu ja edessä kauempana erottuu muutamia
lohkareita. Päätämme tehdä yhtenäisen tiiviin polun ja jatkaa vielä matkaa.
Katsomme taaksemme jättämää uraa. Alas satava jää ei tunnu saavan sitä
peittoon. Ohitamme lohkareet, edessä vain valkoinen maisema. Lumen ja jään sekainen
sade sakenee, Valtteri kaatuu puuskan voimasta. Pysähdymme, GPS ei suostu näyttämään
paikkaamme ja korkeuttamme, paksu jää sateen täyttämä pilvi on liikaa heikolle
satelliitin radiosignaalille ja edessämme oleva luminen huippu peittää osan
satelliiteista. Odotamme vielä hetken, Valtteri tukeutuu sauvoihin. Ei
paikannusta, eikä selkeämpää hetkeä. Toteamme, että tällä tuulella ei ole asiaa
huipulle vaikka pilviverho hetkeksi avautuisi ja näkyvyys radikaalisti parantuisi.
Otan kameran esiin, muutama kuva ja videopätkä täältä ja olosuhteista muistoksi. Käännymme ja palaamme tekemäämme uraa pitkin takaisin. Hetkeä myöhemmin GPS suostuu näyttämään korkeudeksi 2030 metriä. Toteamme käydyksi korkeudeksi 2050 metriä. Matka huipulle jäi 60 metrin päähän.
Lisäämme vauhtia helpolla osuudella, jotta emme kylmettyisi. Saan silmääni jäätä ja vasemmassa silmässä alkaa kirvely. Silmää on pakko pitää kiinni kovassa vasta tuulessa, hieman alempana kirvely silmässä lakkaa. Jälkemme näkyvät hyvin ja voimme pitää reipasta vauhtia Gamla stuganille, joka yllättää meidät taas sumun keskellä, Nya stuganilta alkaa louhikkoisempi osuus.
Puolessa välissä rinnettä ilmojen herra tai rouva on suosiollinen ja pilvet hajaantuvat edessämme olevasta laaksosta, näky on huikea. Kaivan nopeasti kameran esiin ja yritän tallentaa tämän hetken. Vastarinne ja laakson pohjalla oleva lumialue näkyvät hyvin.
Pilvet peittävät yhtä nopeasti laakson kuin ne lähtivätkin. Laskeutuminen tuntuu jo reisissä vaikka sauvat helpottavat näinkin päin mentäessä. Laakson pohjalla tuttua reittiä lumialueen yli ja nousu taas 1700 metriin. Oliko se näin jyrkkää kun laskeuduimme? Huipulla kivimiehet tervehtivät meitä ja ihmettelemme mistä tuollainen tapa kasata kiviä patsaiksi. Ohitamme kivipaasit yhtä tylysti kuin edelliselläkin kerralla. Juomapullot täyttyvät pienistä puroista ja sammutamme janomme. Isommatkin lohkareet lähtevät herkästi liikkeelle, sauvani antaa vauhdin yhdelle, huudan Valtterille ja kivi iskeytyy paikkaan, jossa jalka oli vielä hetki sitten. Nyt enää jyrkkä kallio alue, jossa jäätikkö, sitten loivenee ja pääsemme pois sumun keskeltä.
Joen ylitys ja pilvetön laakso avautuu kirkkaana edessämme. Hämmästelemme miten kauas sitä voi nähdäkkään. Olimme pilviverhon sisässä viisi tuntia. Matkaa teltalle oli vielä tunnin verran, vaikka se olikin jo näköpiirissä. Jaloissa painoi yhdeksän tunnin kiipeäminen. Kokonaisnousumetrejä tuli noin 1800m teltan ollessa 600 metrissä. Vielä varusteiden huolto, PastaTonnikalaa ja makuupussin lämpöön, kello oli jo seitsemän ja meitä väsytti.
31.8.2012
Sataa aamulla ja päätämme jatkaa unia. Tekstari kotiin, tiedustelu säätilasta. Sadetta täksi päiväksi ja huomenna poutaa. Pasta-Nötkötti aterian jälkeen teemme 8 km vaelluksen joen uomaa pitkin. Hieno ilma vaikka ajoittain sataakin. Näkvyys hyvä ja melkein näemme Kebnen huipun. Hämmästelemme vuoren jyrkkyyttä. Joki velloo melkoisesti ja löytyy muutama isompi koskikin.
1.9.2012
Heräiltiin hienoon auringon, kuun nousuun ja laskuun.
Täysi kuu sai yöllä pitkät varjot olemattomasta kasvustosta. Kirkas yö, oli kylmää ja tuulista, lämpötila sai veden muuttamaan olomuotoaan jo hieman ylempänä. Teltalla niukasti mittarin punaisella puolella. Vanha ja väsynyt untuvamakuupussi ei enää jaksanut lämmittää. Vaikka iskä kehui olleensa tällä intissä Lapin leirillä ja pakkasta -20. Taisi olla siinä puolijoukkueteltassa kamina hehkuvan punaisena puolihormiin saakka. Tuuli puhalsi joka tapauksessa makuupussin sisälle oli sitten missä asennossa tahansa eikä siinä paljon inttijutut auttaneet. Lisäilin vaatteita aina herättyäni. Nukkuessa ei ollut niin kylmä, valveilla olo tuntui inhasti raikkaalta, syksyn tuntureilta voimansa keräävä ilma tunkeutuu ytimiin. Uuden makuupussin omistaja nukkuu vieressä viatonta lapsen unta, herää ja availee jalkapuolelta vetoketjua.
Narulla eilisen taipaleen varusteet, kengät kivenkolon suojassa, laaksossa alempana kohisee koski, jossa eilen samoilimme. Heräsimme paikallista aikaa klo 5.30, aamu alkoi valjeta aurinkoisena. Tuttu aamupuuro täyttää kohta vatsamme. Kaunista päivää ei voinut tuhlata, joten pitäydyimme edellisen illan suunnitelmassa. Pakkasimme kevyen päivä repun ja patukat taskuun. Lähdimme kapuamaan Fjälstationin takana sijaitsevalle huipulle. Aamun viileä keli lämpeni alempana rinteellä nopeasti auringon paisteen ansiosta. Rinteestä löytyi polku, jota lähdimme seuraamaan ylös. Polku haarautui vähitellen moneksi pienemmäksi kulkijoiden tehdessä omia ajatuksia paremmasta reitistä. Ja niin mekin löysimme oman reittimme paikoin jyrkästä ja kivikkoisesta rinteestä. Tällä korkeudella vielä sentään tunturimustikkaa, jonka maku vaihteli lattean mauttomasta viipyilevään kirmakkaan.
Pienissä puroissa vesi virtasi yön jäljiltä hennossa jääkannen alla. Kivikosta alkoi ensimmäinen lumisen rinteen nousu. Pinta kova pakkasen jäljiltä, tähän olisi jo kaivattu rautoja, sauvat sentään piti, vaelluskengät jättivät jälkeensä hädin tuskin näkyvää pohjakuviota. Mentiin kerralla ylös ei tarvinnut keräillä itseään alhaalta kivikosta. Silmiemme eteen avautui laaja ylänkö, jonka takana 1700m huippu, johon olimme matkalla, ylängön vasenta puolta reunustivat jyrkemmät vuoret. Täältä näkyi jo Kebnen komea ja jylhä huippu.
Jalkapatikkaa tasangon yli kohti 1700m kukkulaa, matka näytti olevan loputtoman pitkä ja lisäksi rinteessä, johon olimme matkalla, oli lunta.
Matkalla pysähdyimme hämmästelemään maisemia, jotka olivat epätodellisen tuntuisia. Olimme keskellä isojen huippujen muodostamaa kattilaa. Aurinko paistoi, kattilassa vallitsi täysi hiljaisuus ja ilma oli pysähtynyt. Jatkoimme kohti lumirinteistä päämääräämme. Saavuimme viimeisen nousun juurelle, josta laelle 400m jäljellä. Luminen rinne näytti nopeimmalta ja mukavimmalta reitiltä. Lumi heijasti kirkkaat auringonsäteet, onneksi olimme varustautuneet aurinkolasein, niitä todella tarvittiin. Lähestyessämme lumisen osuuden huippua alkoivat laakson ylle tulla ensimmäiset hahtuvat. Täällä ylhäällä vielä hieman pakkasta. Vielä hieman
kivikkoa.
Nyt näemme parin päivän takaisen suorituksemme todellisuuden. Kyllä se vain näytti mahtavalta. Hämmästelimme rinteiden jyrkkyyttä ja etenkin jyrkännettä, jonka reunalla olimme vahingossa käyneet pilven keskellä. Kauempien huippujen päällä olevat pilvet olivat meitä matalemmalla, joten pääsimme vielä näkemään pilvien topit niiden yläpuolelta.
Pari valokuvaa ja leivät hieman alempana tuulelta suojassa. Sitten kohti leiriä sillä tänään oli vielä matkaa edessä. Olimme viettäneet aamuretkellämme aikaa kolme tuntia. Ensimmäiset 400m laskeuduimme kymmenessä minuutissa pyllymäkeä laskien. Tästä sitten jalan leirille.
Teimme lounaaksi pastaa ja voileivät. Teltta kasaan ja kaikki teltan sisältä ja ulkopuolelta sivistyksen parista tänne kannetut tavarat siististi rinkkoihin. Jarin ranne jo hieman rasittunut sauvoihin nojailuista, joten loppumatka pelkästään yhden sauvan tukemana.
Lähdimme 14:30 kohti autoa, matkaa siis vielä 19km. Matka taittuikin mukavasti ja juttua riitti. Sää suosi meitä, oli lämmintä. Hieman ennen Lapp Donalds’ia vastaan polulla asteli valkoinen poro. Matkan rasitus alkoi jo tuntua ja emme paljoa isoa eläintä säikähtäneet. Vielä oli kuitenkin jaksettava, matkaa parisen tuntia. Matkaa vauhditti kuitenkin keskustelu seuraavasta vaelluksesta. Mutta tämä kuitenkin vasta piilossa päivänvalolta salkkujen sisällä (reittinä Abisko-Kebne omalla reittisuunnitelmalla). Saavuimme melkoisen tyytyväisenä Nikkaluoktaan, takana 76km +3500m nousua. Vielä kaupasta jotain kotiin vietävää. Rinkkojen punnitus ja kumpikin rinkka painoi 15kg. Auto käyntiin ja haikeana aloitimme kotimatkan. Matkaa kotiin rajalle reilut 400km ja kotiin 1150km.
Autossa istuessa huomasimme, että Kebnen alue toteuttaa toiveita. Matkalla Kebnelle mietimme millainen sää olisi kiva huiputukseen. Olisi kiva, jos olisi pilviä…, jos olisi kirkasta…, jos olisi vähän hapsuja… No koimme nämä kaikki Toivoimme myös poron näkemistä läheltä ja sehän toteutui. Paluumatkalla Nikkaluoktaan pohdimme myös kumpi olisi ollut hienompi, Kebnen huiputus hienossa säässä vai sen melkein huiputus ankarissa olosuhteissa? No jäipähän ainakin kovan kelin huiputuksesta jännä tarina kerrottavaksi.
Tulemme
huipulle, korkeutta 1700m, joka puolella kulkijoiden kasaamia kivipaaseja. Näky
on kolkon aavemmainen, joka askeleella sumun sisästä astuu joukko uusia
eripituisia kivimiehiä. ”Onkohan tällä vuorella lumimiestä?” Jokaisella
vuorella on omansa, vastaan siihen. Yritämme löytää merkatun reitin sillä 200m
laskeutuminen laaksoon pilvessä on varmasti yhtä haastavaa kuin pilvessä
nouseminenkin. Lumessa ei ole erottunut huipun jälkeen enää tuoreita jälkiä.
Toteamme olevamme ainoat reitillä tästä eteenpäin. Välillä pilveen tulee
laajempi aukko ja näemme hetkittäin paremmin, yritämme hyödyntää tämän minuutin
kestävän tilaisuuden kuvaamiseen. Laakson pohjalla on laaja yhtenäinen,
vaeltajan painon kannatteleva lumikenttä. Mukavaa rentouttavaa kävelyä kivikon
sijaan. Seuraamme punaista merkistöä vastarinteelle ja viimeinen yhtenäinen nousu
1500 metristä 2100 metriin alkaa. Lumi alkaa peittämään yhtenäisemmin rinnettä.
Välillä jalka putoaa lumipeitteen läpi kivien koloon. Sauvoihin tukien etenemme
punaisia merkkejä tarkkailen, jotka kiviin maalattuina ovat osaksi peittyneet
valkoisen vaipan alle.
Odottamatta 1983 valmistunut ja 2005 remontoitu Nya Topstugan ilmestyy sumun sisästä 10 metriä meitä ylempänä. Olemme tulleet vauhdilla tai ajantajumme on mennyt. Astumme sotkuiseen majaan, jonka ulko-ovi on jäänyt sulkematta. Sisällä talon mittainen eteistila, jossa lojuu jätettä. Lasisen välioven kautta parinkymmenen neliöiseen laudalla verhoiltuun tilaan. Lattialla yksinäinen kenkä, muutama sukka ja käärepapereita, seinustalla leveä laveri ja valkoinen kaappi. Ikkunan edessä pöytä, joka täynnä matkalaisten tekemiä kaiverruksia. Harmittaa moinen siivottomuus. Nopeasti takit pois, jos vaikka hien ja sateen kastelema paita hieman kuivuisi. Ruisleivät ja ½ levyä tummaa suklaata katoavat suihimme. Fleecet alle ja märät takit päälle. Märissä kengissä kylmyys tunkeutuu varpaisiin.
Nyt kiireesti liikkeelle, jotta lämpö
palautuu. Seuraavaksi Gamla stugan. Nya ja Gamla stuganin välissä on pitkiä
rautatolppia, joiden päissä metalliset nuoliviitat osoittamassa kohti Nya stugania.
Gamla stuganin jälkeen jatkan tolppien seuraamista. Yhtäkkiä huomaan edessäni
jyrkänteen reunan, onneksi näkyvyyttä sen verran, että huomaan sen ajoissa.
Takaisin Gamla stuganille ja Valtterin opastuksella oikealle reitille ylöspäin.
Lunta on paljon 100 metriä ylempänä. Tuuli yltyy ja puuskissa pystyssä
pysyminen on jo hankalaa. Tulemme yhtenäiselle lumikentälle, sataa jäätä ja
näemme edessämme pelkkää valkoista. Pysähdymme neuvotteluun matkan
jatkamisesta. Näkyvyyttä ei ole tai oikeastaan kiintopisteet puuttuvat, missä
on maassa ja ilmassa olevan lumen raja. Tuuli puhaltaa voimakkaasti lahkeet ja
takki lepattavat tuulessa. Pilvi raottuu ja edessä kauempana erottuu muutamia
lohkareita. Päätämme tehdä yhtenäisen tiiviin polun ja jatkaa vielä matkaa.
Katsomme taaksemme jättämää uraa. Alas satava jää ei tunnu saavan sitä
peittoon. Ohitamme lohkareet, edessä vain valkoinen maisema. Lumen ja jään sekainen
sade sakenee, Valtteri kaatuu puuskan voimasta. Pysähdymme, GPS ei suostu näyttämään
paikkaamme ja korkeuttamme, paksu jää sateen täyttämä pilvi on liikaa heikolle
satelliitin radiosignaalille ja edessämme oleva luminen huippu peittää osan
satelliiteista. Odotamme vielä hetken, Valtteri tukeutuu sauvoihin. Ei
paikannusta, eikä selkeämpää hetkeä. Toteamme, että tällä tuulella ei ole asiaa
huipulle vaikka pilviverho hetkeksi avautuisi ja näkyvyys radikaalisti parantuisi.
Otan kameran esiin, muutama kuva ja videopätkä täältä ja olosuhteista muistoksi. Käännymme ja palaamme tekemäämme uraa pitkin takaisin. Hetkeä myöhemmin GPS suostuu näyttämään korkeudeksi 2030 metriä. Toteamme käydyksi korkeudeksi 2050 metriä. Matka huipulle jäi 60 metrin päähän.
Lisäämme vauhtia helpolla osuudella, jotta emme kylmettyisi. Saan silmääni jäätä ja vasemmassa silmässä alkaa kirvely. Silmää on pakko pitää kiinni kovassa vasta tuulessa, hieman alempana kirvely silmässä lakkaa. Jälkemme näkyvät hyvin ja voimme pitää reipasta vauhtia Gamla stuganille, joka yllättää meidät taas sumun keskellä, Nya stuganilta alkaa louhikkoisempi osuus.
Puolessa välissä rinnettä ilmojen herra tai rouva on suosiollinen ja pilvet hajaantuvat edessämme olevasta laaksosta, näky on huikea. Kaivan nopeasti kameran esiin ja yritän tallentaa tämän hetken. Vastarinne ja laakson pohjalla oleva lumialue näkyvät hyvin.
Pilvet peittävät yhtä nopeasti laakson kuin ne lähtivätkin. Laskeutuminen tuntuu jo reisissä vaikka sauvat helpottavat näinkin päin mentäessä. Laakson pohjalla tuttua reittiä lumialueen yli ja nousu taas 1700 metriin. Oliko se näin jyrkkää kun laskeuduimme? Huipulla kivimiehet tervehtivät meitä ja ihmettelemme mistä tuollainen tapa kasata kiviä patsaiksi. Ohitamme kivipaasit yhtä tylysti kuin edelliselläkin kerralla. Juomapullot täyttyvät pienistä puroista ja sammutamme janomme. Isommatkin lohkareet lähtevät herkästi liikkeelle, sauvani antaa vauhdin yhdelle, huudan Valtterille ja kivi iskeytyy paikkaan, jossa jalka oli vielä hetki sitten. Nyt enää jyrkkä kallio alue, jossa jäätikkö, sitten loivenee ja pääsemme pois sumun keskeltä.
Joen ylitys ja pilvetön laakso avautuu kirkkaana edessämme. Hämmästelemme miten kauas sitä voi nähdäkkään. Olimme pilviverhon sisässä viisi tuntia. Matkaa teltalle oli vielä tunnin verran, vaikka se olikin jo näköpiirissä. Jaloissa painoi yhdeksän tunnin kiipeäminen. Kokonaisnousumetrejä tuli noin 1800m teltan ollessa 600 metrissä. Vielä varusteiden huolto, PastaTonnikalaa ja makuupussin lämpöön, kello oli jo seitsemän ja meitä väsytti.
31.8.2012
Sataa aamulla ja päätämme jatkaa unia. Tekstari kotiin, tiedustelu säätilasta. Sadetta täksi päiväksi ja huomenna poutaa. Pasta-Nötkötti aterian jälkeen teemme 8 km vaelluksen joen uomaa pitkin. Hieno ilma vaikka ajoittain sataakin. Näkvyys hyvä ja melkein näemme Kebnen huipun. Hämmästelemme vuoren jyrkkyyttä. Joki velloo melkoisesti ja löytyy muutama isompi koskikin.1.9.2012
Heräiltiin hienoon auringon, kuun nousuun ja laskuun.Täysi kuu sai yöllä pitkät varjot olemattomasta kasvustosta. Kirkas yö, oli kylmää ja tuulista, lämpötila sai veden muuttamaan olomuotoaan jo hieman ylempänä. Teltalla niukasti mittarin punaisella puolella. Vanha ja väsynyt untuvamakuupussi ei enää jaksanut lämmittää. Vaikka iskä kehui olleensa tällä intissä Lapin leirillä ja pakkasta -20. Taisi olla siinä puolijoukkueteltassa kamina hehkuvan punaisena puolihormiin saakka. Tuuli puhalsi joka tapauksessa makuupussin sisälle oli sitten missä asennossa tahansa eikä siinä paljon inttijutut auttaneet. Lisäilin vaatteita aina herättyäni. Nukkuessa ei ollut niin kylmä, valveilla olo tuntui inhasti raikkaalta, syksyn tuntureilta voimansa keräävä ilma tunkeutuu ytimiin. Uuden makuupussin omistaja nukkuu vieressä viatonta lapsen unta, herää ja availee jalkapuolelta vetoketjua.
Narulla eilisen taipaleen varusteet, kengät kivenkolon suojassa, laaksossa alempana kohisee koski, jossa eilen samoilimme. Heräsimme paikallista aikaa klo 5.30, aamu alkoi valjeta aurinkoisena. Tuttu aamupuuro täyttää kohta vatsamme. Kaunista päivää ei voinut tuhlata, joten pitäydyimme edellisen illan suunnitelmassa. Pakkasimme kevyen päivä repun ja patukat taskuun. Lähdimme kapuamaan Fjälstationin takana sijaitsevalle huipulle. Aamun viileä keli lämpeni alempana rinteellä nopeasti auringon paisteen ansiosta. Rinteestä löytyi polku, jota lähdimme seuraamaan ylös. Polku haarautui vähitellen moneksi pienemmäksi kulkijoiden tehdessä omia ajatuksia paremmasta reitistä. Ja niin mekin löysimme oman reittimme paikoin jyrkästä ja kivikkoisesta rinteestä. Tällä korkeudella vielä sentään tunturimustikkaa, jonka maku vaihteli lattean mauttomasta viipyilevään kirmakkaan.
Pienissä puroissa vesi virtasi yön jäljiltä hennossa jääkannen alla. Kivikosta alkoi ensimmäinen lumisen rinteen nousu. Pinta kova pakkasen jäljiltä, tähän olisi jo kaivattu rautoja, sauvat sentään piti, vaelluskengät jättivät jälkeensä hädin tuskin näkyvää pohjakuviota. Mentiin kerralla ylös ei tarvinnut keräillä itseään alhaalta kivikosta. Silmiemme eteen avautui laaja ylänkö, jonka takana 1700m huippu, johon olimme matkalla, ylängön vasenta puolta reunustivat jyrkemmät vuoret. Täältä näkyi jo Kebnen komea ja jylhä huippu.Jalkapatikkaa tasangon yli kohti 1700m kukkulaa, matka näytti olevan loputtoman pitkä ja lisäksi rinteessä, johon olimme matkalla, oli lunta.
kivikkoa.
Nyt näemme parin päivän takaisen suorituksemme todellisuuden. Kyllä se vain näytti mahtavalta. Hämmästelimme rinteiden jyrkkyyttä ja etenkin jyrkännettä, jonka reunalla olimme vahingossa käyneet pilven keskellä. Kauempien huippujen päällä olevat pilvet olivat meitä matalemmalla, joten pääsimme vielä näkemään pilvien topit niiden yläpuolelta.
Pari valokuvaa ja leivät hieman alempana tuulelta suojassa. Sitten kohti leiriä sillä tänään oli vielä matkaa edessä. Olimme viettäneet aamuretkellämme aikaa kolme tuntia. Ensimmäiset 400m laskeuduimme kymmenessä minuutissa pyllymäkeä laskien. Tästä sitten jalan leirille.
Teimme lounaaksi pastaa ja voileivät. Teltta kasaan ja kaikki teltan sisältä ja ulkopuolelta sivistyksen parista tänne kannetut tavarat siististi rinkkoihin. Jarin ranne jo hieman rasittunut sauvoihin nojailuista, joten loppumatka pelkästään yhden sauvan tukemana.
Lähdimme 14:30 kohti autoa, matkaa siis vielä 19km. Matka taittuikin mukavasti ja juttua riitti. Sää suosi meitä, oli lämmintä. Hieman ennen Lapp Donalds’ia vastaan polulla asteli valkoinen poro. Matkan rasitus alkoi jo tuntua ja emme paljoa isoa eläintä säikähtäneet. Vielä oli kuitenkin jaksettava, matkaa parisen tuntia. Matkaa vauhditti kuitenkin keskustelu seuraavasta vaelluksesta. Mutta tämä kuitenkin vasta piilossa päivänvalolta salkkujen sisällä (reittinä Abisko-Kebne omalla reittisuunnitelmalla). Saavuimme melkoisen tyytyväisenä Nikkaluoktaan, takana 76km +3500m nousua. Vielä kaupasta jotain kotiin vietävää. Rinkkojen punnitus ja kumpikin rinkka painoi 15kg. Auto käyntiin ja haikeana aloitimme kotimatkan. Matkaa kotiin rajalle reilut 400km ja kotiin 1150km.
Autossa istuessa huomasimme, että Kebnen alue toteuttaa toiveita. Matkalla Kebnelle mietimme millainen sää olisi kiva huiputukseen. Olisi kiva, jos olisi pilviä…, jos olisi kirkasta…, jos olisi vähän hapsuja… No koimme nämä kaikki Toivoimme myös poron näkemistä läheltä ja sehän toteutui. Paluumatkalla Nikkaluoktaan pohdimme myös kumpi olisi ollut hienompi, Kebnen huiputus hienossa säässä vai sen melkein huiputus ankarissa olosuhteissa? No jäipähän ainakin kovan kelin huiputuksesta jännä tarina kerrottavaksi.
Kebnekaiselle 8/2011
linkkejä:
http://www.kolumbus.fi/click.vroom/kebne.html
http://www.svenskaturistforeningen.se/sv/upptack/Omraden/Lappland/Fjallstationer/STF-Kebnekaise-Fjallstation/
