Urheilun hetket

Matkalla Teräsmieheksi 19.8.2012

UINTI 3,9km (3 x 1300m)

Ensimmäinen kierros uintia takana, käännyn poijun kohdalla hetkeksi kasvot kohti taivasta ja painan kellostani väliaikapainiketta. 25minuuttia ensimmäinen kierros, olen paljon edellä vuosi sitten asettamaani uinnin tavoiteaikaa. Käännyn ja suuntaan katseeni kohti vastarantaa, aurinko on vielä matalalla ja häikäisee. Jossain siellä kelluu seuraavan kääntöpaikan merkkinä teräskehikkoinen kuution vesisäiliö. Erottuu pienenä pisteenä 400m päässä. Painan kasvot veteen ja alan kauhoa vettä aina välillä katse eteenpäin oikean suunnan tarkistamiseksi, nyt ei kannata ottaa turhia metrejä, sillä matka on vasta aluillaan.
Starttipistooli lähetti meidät ikäsarjalaiset matkaan 7.01, minuutin yleisen sarjan jälkeen.
Humuksen ruskehtavassa vedessä näkyy käden pinnan alle vetämät ilmakuplat, vesi tuntuu lämpimältä. Tulen jo vastarannalle, muutama rintauinti liike, poijun kohdalla on aina ruuhkaa kuin sonnilauma veräjän kohdalla. Vältyn tällä kertaa muiden uimareiden iskuilta, päätä pitää suojella ja uimalaseja. Seuraavalle poijulle 600m. Mennään jo kohta puolessa matkassa, tämän jälkeen enää yksi kierros, yritän jollain tavoin lyhentää matkaa mielessäni, 3,9km uintiosuus taitaa mennä sittenkin.

Nyt rauhallisesti, matkaa on, matkaa on. Tarkkailen uintitekniikkaani, tässähän on hyvää aikaa tekniikan hiontaan, aikakin kuluu mukavammin, kun on muuta ajateltavaa. Käsi pitkälle eteen, liuku, veto vartalon alta vartaloa kiertämättä, sulavasti eteenpäin, puhallus veteen ja raikasta happea sivulta. On sitä muutkin Youtubesta oppia saanu kuin Olympiavoittaja ja muistan samalla myös urheilukaverini Jazz-triatlon tapahtumasta, hänkin samoja  Youtube-uintimaistereita. Jo taas poijulla, tullaan Pajulahden rantaan, poijulla käännös. Seuraavaksi starttipaikan poiju, matkaa 300m. Rannalla kymmenpäinen kannattaja joukko.
 Vauhtini nousee, katsokaa täällä sitä uidaan muiden vonkaleiden kanssa. Kuuluko kannustushuutoja? veden loisketta vain ympärillä, uimalakki peittää puoliksi korvat ja loppuosa on veden peitossa.
Vasemmalla etuviistossa parinkymmenen metrin päässä vesi velloo arviolta kymmenen triatlonistin toimesta, -taidan olla saavuttamassa tuota joukkoa. Käännös starttipoijulla, väliajan tarkistus, 25 minuuttia. Viimeinen kierros. Talven uintitreenit siivittävät viimeiselle kierrokselle. Uinti tuntuu helpolta lokakuiseen räpiköintiin verrattuna, mutta vauhtia voisi olla vielä enemmän. Ahvenruoho läiskähtää kasvoilleni ja tulen taas tietoisammaksi uinnistani. Tarkkaan tekniikkaani, ohitan pikkuhiljaa saavuttamani joukon ja päätän nostaa vauhtiani. Tätä lihasryhmää en tällä matkalla enää tarvitse, nyt mennään!
Nousen uintiosuudeltani varovasti rantaan. Pohjassa on niljakkaita kiviä, ja haen hieman tasapainoa ennenkuin alan kavuta vaihtoalueelle päin. Riisun uimalakin ja uintiosuuden ajanotossa kello näyttää 1h17min väliaikaa. Kas huoltaja on saapunut, Velmeri taitaa vielä nukkua, kun en erota sitä nauha-aidan takaa. Otan juoksuaskeleita soratiellä  ja aloitan märkäpuvun riisumisen vauhdissa. Käsi löytää jo tottuneesti puvun takaosassa olevan vetoketjun lenkissä roikkuvan nauhan, nykäisy ja selkä vapautuu neopreenin peitosta. Vielä kädet hihoista ja loppuosa sitten vaihtoalueella.
Vedän puvun alas pohkeiden tasolle siitä sitten loput sotkemalla pois. Marjakauravelli menee juomapullosta liukkaasti kurkusta alas. Kypärä, ajolasit numerolappu, hiekat pois jaloista, sukat ja ajokengät jalkaan. Märkäpuvun alla ollut tri-asu on vielä märkä, mutta kuivuisi kyllä jos päivä jatkuisi poutaisena. Otan varmuudeksi pitkähihaisen lanteilleni, jos matkalla tulee sateen takia kylmä, Juoksen pyörän kanssa lankulle saakka, joka osoittaa vaihtoalueen päättymisen ja luvan pyörän päälle nousemiseen -yksi triathlonsääntöjen turvallisuus näkökohta.

Pyöräily 180km (15+4x37+15km)

Nousen satulalle, muutama polkaisu ja jalat kiinnityvät lukkopolkimien välityksellä osaksi pyörää. Pajulahden urheilutalon vierestä ja käännös Nastolan keskustaan menevälle tielle. Huomaan urheilukelloni hihnan repsottavan, sättään kellon kanssa muutaman tovin ja yritän olla kaatumatta pyörän kanssa. Kello pussukkaan ja nyt viimein vauhtia masiinaan. Ilman suurempia ajatuksia alan kuluttaa aikaa asfalttia allani. Otan kilpailu infosta saadusta vinkistä vaarin ja ajelen ensimmäiset 10 kilsaa rauhallisesti.

Alun mäkinen maasto antaa mukavan happohyökkäyksen jaloille, jos niihin alkuinnostuksen voimain tunnossa hyökkää. Vaikka eipä näillä harjoittelukilometreillä mihinkään huippunopeuksiin ylletä. Vaan mukavasti pyörä kulkee, saavutan edellä ajavan ylämäessä. Vaihdetaan muutama ajatus päivän kisasta ja jättäydyn suosiolla taakse. Rinnalla-ajo kun on kielletty peesikieltokilpailussa ja en halua istua penalty boksissa turhan päiten. Nastolan jälkeen matka jatkuu maalaismaisemissa kohti 37km rinkulaa. Lähimmäisessä käännöksessä on siis huolto, josta saa tankkausta tyhjentyneisiin pulloihin. Vaikka ilma on viileä ja nesteen kulutus ei hikoilun kautta ole valtaisaa niin päätän skarpata matkan aikana riittävään juomiseen, sillä tulevaan juoksuun tarvitsen kaikki mahdollisen avun. Kas siinä huoltopiste. Minulle ojennetaan pulloa, mutta pyörässäni olevat kolme astiaa eivät tässä vaiheessa kaipaa vielä täydennystä. Pyöräilyaika näyttää nyt 31min ja kilometrejä 16 takana. Tästä alkaa neljä kertaa 37km uuvutustaistelu. Ensiksi siis “tutustumiskierros”. Paljonkohan mahtaa mennä kierrokseen, sateelta tuoksuu, varmasti sataa vielä ennen kierroksen loppumista. Kymmenen kilometriä tultu tätä lenkkiä ja tästä sitten oikealle, risteyksessä liikenteenohjaaja istuu putkirunkoisella aurinkojakkaralla, ryhdistäytyy hieman ja viittoo tietä jonne seuraavaksi. Villikkalan kylän merkkinä on isketty petäjät latvasta maahan pystyyn juurakko ylöspäin. Juon tangossa olevien lepuuttajien väliin asetetusta juomalaitteesta, kumarrus syvempään ja pilli ulottuu suuhun, muutama hörppy. Runkoputken päällä ns geelilaukku, jossa sateelta suojattuna valmiita suupaloja -välipalakeksejä. Seuraavaksi Kuivanto, sataa vettä tai sitä on satanut jo jonkin aikaa. Sateen alkamista tai loppumista ei oikein erota, vettä roiskuu renkaista sateen jäljiltä vielä pitkään.
 Katse tienpinnassa, silloin tällöin kuoppia tai kiviä väistäen, yritän pitää renkaat ehjänä. Kierroksen toinen käännöspaikka, täällä muutama kannustaja, käännyn oikealle tielle ja yritän näyttää pyöräilijältä. Kaukana edessä muutama pyöräilijä, näkyvät suorilla, mutta mutkat peittävät ne myöhemmin taakseen. Taidan saavuttaa niitä. Kyläkauppa, pihalla ihmisiä, tupakan tuoksu tuntuu tänne asti. Mittarin mukaan tulen kohta huoltopisteelle. Tyhjennän juomapullon sisällön juomalaitteeseeni. Loput juon ja heitän tyhjentyneen pullon huoltoalueen tuntumassa olevaan pullojenpalautusruohikolle. Otan ojennetusta kädestä täysinäisen pullon. Kierrosaika tunti 12 minuuttia. Huh heijaa kolme jäljellä, ei parane pidemmälle ajatella tai menee järki. Sade on tauonnut jälleen kerran. Bussipysäkillä nuori nainen tuskin odottelee nysseä vannekainalossa, rengasrikko, luen myöhemmin blogista hänen kivisen tien voittoon. Olisinhan auttanut, mutta pyörä oli täysverinen, joten siihen ei olisi tohtinut kajota ja sattui olemaan juuri nyt ihan muuta tekemistä. Kohta taas Kuivannon kylässä ja sade alkaa. Ajantaju alkaa hämärtyä, poljen, juon, syön. Vaihdan pyörän mittarin välillä nopeusnäytölle, sitten taas keskinopeudelle ja vaihteeksi lämpötila mittaukselle -mielenkiintoista. Yhtään en saa vauhtia lisää, reidet on siinä kunnossa kuin on, Joroisen puolikkaan jälkeen tuli vain sellainen mieleen, että Ironman matka pitää edes mennä kokeilemaan. Edes uinti ja pyöräily. Ensimmäisen kerta on paras, silloin ei voi olla suurempia odotuksia. Seuraavat kerrat ovat sitten vakavammin otettuja juttuja. Kaupanpihalla on väki vaihtunut, nyt koululla on jo useampi kannustaja. Pullo palautusautomaattiin ja uutta lientä telineeseen. Vauhdikasta menoa, kun ajetaan kaarteessa lujaa. Kas mies tullut mustikasta ja meitä nyt kovasti kannustaa sinisin sormin. Ämpäri täynnä nojaa saappaan varteen siinä poimuri päällimmäisenä. Ei tällä maaseutua kiertävällä tie uralla paljon tapahtumia, kolmessa kääntöpaikassa ihmisiä. Talojen pihat autioina, sataa vettä ja kello on vielä vaille puoltapäivää sunnuntaina. Bussipysäkki tyhjänä toivottavasti tyttö saanut pyörän kuntoon. Kuminriekale seuraavalla pysäkillä täyttöpatruuna sen vieressä. Kun vain nyt kummit pysyisi ehjänä. Pyöräilijä edessä tulee selkä edellä vastaan, lähdetään alamäkeen samaa matkaa. Vaihdetaan kuulumisia, kertoo tekevänsä paluuta kilpakentille, ollaan samassa ikäryhmässä. Harrastanut lajia 90-luvulla ja nyt pyörä ei tunnu oikein kulkevan. Sade ei paljon tee haittaa, mutta ohittelijoita on harmiksi asti. Tasaisella alkaa taas työnteko ja veteraaniurheilija jää vauhdista. Morjestan ja toivottelen zemppiä loppumatkalle, mutisen vielä viimeiseksi sanoiksi jotain maratonjuoksusta, jonka starttihetki lähestyy vääjäämättä jokaisella polkaisulla.
Miten tämä osa kierrosta tuntuu aina näin pitkältä. Kärkiauto menee ohi ja kohta sen perässä kilpailua johtava. Nuori kaveri, ei ainakaan Mika Luoto, joka ennakkolausuntona kertoi metsästävänsä voittoa täältä Nastolasta. Tuo on Mika, ehkäpä minuutin päässä. Nuo menevät kohta vaihtoon minulla vielä yksi kierros. Huoltopisteellä tutunnäköinen auto, Merja tulee tien yli sadeviitta päällä, Valtteri etuistuimella toinen jalka autossa, toinen astumassa ulos. Polkimiin tulee lisää painetta, saan kannustusta ja tiedustelut mahdollisista tarpeista maan ja taivaan väliltä. Kerron kaiken olevan kohdillaan ja evääni riittävän. Viimeinen kierros alkaa, laskelmien mukaan vajaat kaksi tuntia vaihtoalueelle, pyöräilyn jälkeistä suoritusta en halua edes ajatella, vaikka se alkaa väkisin kalvamaan mieltäni.

Aloitan energiajuoman nauttimisen. Viimeisen kerran tälle käännökselle, heilutan opastajalle hyvästit. Vaihdan mittarinäyttämän ajetulle matkalle, pähkäilen mahdollista loppuaikaa pyöräilylle. Voi miten hankalaa, takana 160km reilut viisituntia, järki ei luista väsyneenä. Päädyn muutamien kilometrien ponnistelujen jälkeen alle kuuden tunnin mahdolliseen pyöräilyosuuden aikaan. Vielä Nastolan halki, onneksi täällä on miehiä joka risteyksessä viittomassa oikeaan suuntaan väsynyttä pyörilijää. Viimeinen uuvuttava nousu sitten Pajulahdelle suuntaavalle tielle, nyt mennään isosti lujaa alamäessä, mittari kapuaa kuudellekymmenelle ja painan vartaloa alemmas.
Kevyenliikenteen puolella maratonosuuden juoksijoita, askel ei näytä kovin tuoreelta. Tuohon joukkoon liityn minäkin kohta, panikoin ja tunnustelen olotilaani seitsemän tunnin suorituksen jälkeen. Ajatus siirtyy vaihtoalueelle, jossa odottaa kuivat sukat ja juoksutossut. Varpaani on lionnut reilu tunnin Pajulahden vesistössä, sitten kuusituntisen jakson märissä pyöräilykengissä ja tuskinpa ilo kuivista sukista jatku pitkään vaihtoalueelta. Kengät irti kampien ikeestä, olen vaihtoalueen portilla. Kävelen ja totuttelen uuteen etenemismuotoon, jalat toimivat, jalkaterät eivät kramppaa niinkuin kesäkuussa ensimmäisellä puolimatkalla Voimanrinteellä Sastamalsassa. Pieni varvasjumppa pyöräilyosuuden lopussa on terästänyt anturat juoksuosuudelle. Jos vaikka vaihtojalat sais, vastaan kotijoukoille, jotka kyselevät vaihtoalueen reunalla vointiani.

Juoksu 42,195km (5 x 8,5km)

Voisin kävellä alkumatkasta, puntaroin, kun yritän saada kenkää pois jalasta. Heitän jäljelle jääneen rusinapussin vielä huoltojoukolle ja mutisen tarvitsevani niitä jossain vaiheessa matkaa. Viljami on linssin takana ikuistamassa kohta kasvoille leviävää tuskaista ilmettä. Urheiluhallin vierustaa ja ylös kevyenliikenteen väylälle. Tässä on kääntöpaikka niille viidelle kierrokselle, jotta saadaan juoksulle täysi maraton.

Valtteri ja Viljami juoksevat vaihtoalueelta, kannustusta tulee, lähtevät ajelemaan kotiin, täällä kun menee vielä myöhään. Samassa tajuan juoksevani, miten tässä nyt näin. Ilmeisesti näin on parempi. Alikulkusillalta juottopisteelle, otan uutta Extreme urheilujuomaa ja tarvon jyrkän töppäreen juoden samalla. Olipas makuelämys, tällä lähtee krampit, oli sen verran suolaista. Tämä on sen verran jyrkkä paikka, että mennään jatkossakin näin. Nyt loivenee ja sitten alamäkeen. Ai miten jo tuntuu reisissä, vaikka ei vielä ensimmäistäkään kierrosta. Reilu kilometrin pururatakierros ja sitten huoltopisteelle, tunnelista oikealle

Nastolan keskustaa kohden. Kas sataa jälleen. Tästä mäkeä ylöspäin, nyt loivemmin, mutta miten onnistuu seuraavilla kerroksilla? Tuossa menee saman sarjalaisia, ainakin numero on lähellä omaa 54 numeroa. Monennellako kierroksella mahtaa jo taapertaa, ei sillä, että tässä oikein kilpailtasiin. Hymy on kyllä jo hyytynyt, mutta ei kilpailun vakavuudeta. Kierroksen puolessa välissä vesiasema, vettä pullossa tai mukeissa vaihtelun vuoksi,, muualla sitä onkin jo riittämiin. Vaan keli on aivan sopiva,


mieluummin näin kuin armottomassa helteessä.
Sitten takaisin päin. Korkeusmetrit saa nyt rullata rennosti. Tunneliin Extremeä kitaan kävely pururata urheilujuomaa tunneliin ja lähtöpaikan tuntumaan käännöspaikalle. Ensimmäinen kierros 46 minuuttia, alle neljän tunnin loppuaikaa. Meno tuntuu maistuvan vaikka reisissä tuntuu jo oikeasti pahalta, ei näillä voi päästä juoksemaan. Nyt jokaisella huoltopisteellä jotain juomista ja syömistä, ettei homma kaadu energiaan. Merja osallistuu talkoisiin rusinoiden, sipsien ja geelien muodossa.


Toinen kierros 45 minuuttia. Näin pitkälle on jo päästy ja hyvällä vauhdilla. Voi vietävä miten koskee, niin kauan kuin rullaa niin mennään. Huolestuttaa hieman akillesjänne, joka antoi jo merkkejä pyöräilyssä. Muutetaan hieman juoksua, niin eiköhän se siitä. Tämä on joka tapauksessa viimeinen mittelö vähään aikaan, joten mennään nyt vain eteenpäin. Kierros kun menis vielä juosten niin sitten ollaan jo pitkällä. Nastolan suoralla tulee ajotiellä vielä pyöräilijöitä vastaan. Menevät vaihtoon ja aloittavat sitten juoksun.
Puolessa matkassa, nautin geelin, vesipisteellä, otan pullon, hörpin sitä, heitän loput päälleni. Se virkistää vaikka ilmassa on sateen tihkua. Väsyneitä miehiä tulee, vastaan, ohittelen ja tulen ohitetuksi. Mitäs noita nyt enää laskemaan, kohta alkaa viimeiset kaksi kierrosta. Miten se tuntuukin jo vähältä, mutta karu totuus, matkaa liki 17km ja vähintään puolitoista tuntia.


Näihin aikoihin 14 vuotta sitten aloittelin täysikasvuisena sohvaperunana pyöräilemisen 20 vuotta vanhalla vaihdepyörälläni. Monien lajien kautta päädyin 2007 ensimmäiseen maratoniin ja nyt olen niillä viimeisillä kilometreillä, joita aloin jo epäillä koskaan tulevaksi. Vielä on matkaa, alan ajatella jo maaliin pääsyä. Se vie eteenpäin, joka askeleella. Jokainen askel tuntuu kivuliaalta ja epäilys maaliin pääsystä alkaa ajoittain kalvaa. Ajatukset loppuvat, oma huolto onneksi kannustaa viimeiseen asti. Tajuaa tilanteen, katsoo perään, eikä anna luovuttaa. Viimeiselle kierrokselle, mitään kiinteää ei mene alas. Ääntelen omalle huollolle, että tämä kierros kestää. Alamäki, reisissä on satojen puukkojen pistot. Tämä on ensimmäinen maratonini kahteen kauteen.

 Siitä kaikki tämä. Juoksukävelen loivan mäen ylös, tsemppaan ikäsarjalaista 70+, joka on lähtenyt ensimmäiselle kierrokselle, kävelee mäkeä ylös. Tulee maaliin iltamyöhään. Hänelläkin oma huoltaja maalialueella, mahtaa olla suuri huoli ja päivä on pitkä, illasta on otettava jo lisää aikaa. Piristyn hieman, vielä on urheiluvuosia jäljellä -ajattelen, vaikka keski-iän kynnyksellä vasta aloitettiin. Nyt vaan vielä loppuun saakka. Kestäkää nyt... En kävele.





Viimeinen jyrkkä mäki, huoltopisteellä heitän vettä päälleni. Ajatus enää juoksussa, enää 2 km. Alan ajatuksissani saapua maaliin, kohta olen siellä, johon olen vuosia ollut matkalla.
Loppu on pimennossa...
..... kierrän enää kenttäkierroksen
          ..... ylitän maaliviivan
              ...  kiitän


 Olen teräsmies

ajalla 11.28.54

Omistettu Perheelleni Merjalle, Valtterille, Viljamille ja Velmerille,
sekä vanhemmille Kaarinalle ja Aimolle